Anne -16 kg

Ennen

Jälkeen

Iso. Sitä olen ollut aina. Kasvoin jo ala-asteella täyteen (175 cm) pituuteeni. Mieleeni on jäänyt viidennen luokan luokkakuvaus kun minua pyydettiin notkistamaan polvia, jotta mahtuisin kuvaan (luonnollisesti olin koko luokan pisin). Saman ikäinen serkkuni oli päätä lyhempi ja minua luultiin aina vuosia vanhemmaksi. Ja vielä työelämässä asiakkaat erottivat meidät saman nimiset lisänimillä pikku- Anne ja … niin.

Ylipainoinen en kuitenkaan ollut – ylioppilaskeväänä olin normaalipainoinen eli oikeasti ihan hoikka tyttö (74,5 kiloa).  Painoa alkoi kertyä kouluttajan töissä kun matkapäiviä oli yli 100: päivällä syötiin asiakkaitten kanssa ja illalla hotellissa. Liikunta oli satunnaista ja vähäistä. Harrastin ruuanlaittoa ja leipomista ja kun yli nelikymppisenä menin naimisiin, niin harrastus nousi uusiin sfääreihin. Hyvää ruokaa ja paljon! Paino hiipii huomaamatta ylemmäksi ja ylemmäksi ja vaatekooksi vakiintui 44/XL.

Viime vuoden lopulla tajusin, että näissä kiloissa en halua viettää 5-kymppisiäni. Jotain tarttis tehrä mutta mitä? Koskaan aiemmin en ollut laihduttanut eli minulla ei ollut kokemuksia mistään kuureista. Halusin tehdä pysyvän elämäntaparemontin mutta toisaalta kärsimättömänä luonteena halusin saada tuloksia nopeasti.

Koska google on naisen paras ystävä, aloin etsiä eri tapoja laihduttaa ja Cambridge-ohjelma nousi esille. Luin netistä paljon ko. ohjelmasta: taustoista, periaatteista, onnistujatarinoita, blogeja. Paikallislehdessä näin mainoksia Erjan laihduttamosta.

Loppiaisen jälkeisenä päivänä menin Erjan luo ja vaaka näytti hurjat lukemat 91,6 kiloa. Sovimme, että lähden verenpaine- ja migreenilääkitykseni takia tasolla 2 liikkeelle. Ensimmäiset kolme päivää palelin ja vessassa sai rampata alvariinsa. Paino lähti vauhdilla putoamaan – ja on pudonnut siitä alkaen. Tavoitetta olen nostanut moneen otteeseen alun varovaisesta ’jos nyt 5 kiloa lähtisi’ omaan ihannepainooni 74.5. Takapakkia ei ole juurikaan ollut (kerran oli punnituksessa plussaa 100 grammaa ja kerran plus miinus nolla) vaikka kevääseen on mahtunut paljon juhlia ja yksi Amerikan-matkakin. Verenpainelääkitys on neljäsosassaan alkuperäisestä ja migreeni on enää harvinainen vieras.

Enimmät kilot putosivat tasolla 2, sittemmin olen jatkanut tasoille 3 ja 4 ja nyt syön ns. normaalisti (ja paino pysyy). Ryhmässä olen käynyt joka toinen viikko: toisten laihduttajien matkan seuraaminen on ollut mielenkiintoista. Tapaamisessa on ollut aina jokin kiintoisa teema, joka on antanut ajatuksille mutusteltavaa. Valmentajana Erja on kannustava, suora ja selkeä!

Mitä olen oppinut? Oikeat annoskoot, lautasmallin, syön kun on vaan oikeasti nälkä. Herkkuja voi syödä kohtuudella eli koko piirasta ei tarvitse syödä kerralla saati kymmentä pullaa. Liikunta on säännöllistä ja jopa vanha inhokkini juoksu on nyt kuvioissa. Jalka nousee nopeasti ja askel on reipas. Koko ajan teen valintoja ja opettelen tekemään niitä oikeita. Tämä ei ole kuuri, tämän on elämäntapa.

Pitkä olen edelleen mutta nyt minua katsoo peilistä hoikka tyttö – kilot ovat samat kuin ylioppilaskeväänä mutta nyt myös näen itseni hoikkana. Ja ne omat 5-kymppiset vietin koossa M J.

Valmentaja: