Tuula -14 kg

Ennen

Jälkeen

Alkuvuodesta 2015 sain tarpeekseni koko ajan hiljalleen ylöspäin hivuttautuvasta painostani.. Olin jo pari vuotta huolestuneena seurannut kilojen nousemista. Välillä yritin lisätä liikuntaa, vähentää hiilihydraatteja, jättää makean pois, mutta kaikista yrityksistä huolimatta lukema nousi hitaasti mutta varmasti ylöspäin. Koska en saanut näkyvää tulosta aikaiseksi, ei motivaatiokaan jaksanut kovin kauaa pysyä yllä yrittämiseen. Kipupiste ylittyi vuodenvaihteen jälkeen. Olin ollut tuolloin perheen kanssa viikon liikuntalomalla, jossa liikuin paljon – monta kertaa päivässä – tutustuen erilaisiin lajeihin ja syöminenkin pysyi mielestäni ihan kohtuudessa. Hyppäsin toivorikkaana vaa’alle, tuloksena kaksi uutta kiloa.

Olin jo edellisenä syksynä käynyt netissä tutustumassa Cambridge-ohjelmaan ja kotipaikkakuntani valmentajaan. Jotenkin kaihdoin ajatusta pussikeitoista ja – pirtelöistä ja uskoin enemmän lujaan tahtoon ja omiin voimiin. Nyt, kotimatkalla lomalta, soitin Kaarinalle ja varasin ajan ensimmäiseen käyntiini. Siitä alkoi vihdoinkin toimiva painonpudotus.

Alkuvaiheessa halusin nopeita tuloksia, vaikka tiesinkin, että hitaasti lähteneet kilot myöskin yleensä pysyvät parhaiten pois.  Kaarina huomioi toiveeni suunnitelmassani ja aloitin kakkostasolta. Kilot alkoivatkin nopeasti karista ja motivaatio kasvoi uusien vaakalukemien myötä. Vaikeimmat hetket ajoittuivat ensimmäisen viikon loppupuolelle, mutta koska valmentajani oli varoittanut minua siitä, osasin varautua asiaan. Sen jälkeen helpotti. Ihanaa oli, kun ei ollut nälkä eikä makean himo päässyt yllättämään. Cambridge-ateriat toimivat kohdallani hyvin ja löysin sieltä parin ensimmäisen viikon jälkeen omat suosikkini, joiden kanssa oli helppo toimia. Ne myös toivat kylläisyyden tunteen ja pitivät nälän loitolla.

Matkan varrella tuli toki monenlaisia poikkeustilanteitakin vastaan, mutta valmentajan avustuksella ja hyvällä suunnittelulla niistä ei tullut mitään kynnyskysymyksiä. Suunnitelmallinen syöminen – niin juhlassa kuin arjessakin – onkin minulle ollut uusi juttu ja ehkä yksi isoimmista onnistumisen kulmakivistä. Aiemmin olen ajatellut, että painonhallinta on kurjaa kokoaikaista syömisen tarkkailua ja kieltäytymistä kaikesta kivasta, mutta sitähän sen ei tarvitse olla. Kuten Kaarina usein sanoikin: ”nyt sinulla on työkalu painonhallintaan, miksi et käyttäisi sitä!”

Vietin 50-vuotisbileitäni toukokuun alussa n. 13 kg kevyempänä kuin tammikuussa. Olipa ihana olla vaateostoksilla, kun solahdin kotelomekkooni helposti ja se näytti hyvältä päälläni. Olen todella iloinen, että päätin lopulta lähteä tähän prosessiin. Se on parasta, mitä olen hyvinvointini eteen tehnyt pitkään aikaan. Kesän aion käydä vielä säännöllisesti valmentajani luona ja sitten opettelen hiljalleen olemaan omillani. Minullahan on nyt työkalu, jonka voin ottaa helposti käyttööni, jos vaaka alkaa näyttää uhkaavasti isompia lukemia.

 

 

Valmentaja: