Valmentajan oma onnistuminen: Sini -20 kg

Ennen

Jälkeen

Olen Sini Kuopiosta ja onnistuin kadottamaan neljä vaatekokoa ja saavutin 20 kg kevyemmän olemuksen Cambridge Ohjelman avulla.

Kolmen lähes peräkkäisen raskauden jälkeen huomasin olevani tilanteessa, johon toivoin muutosta. Entinen liikunnallinen elämäntapa oli muuttunut toisenlaiseksi. Oma keho tuntui vieraalta, eikä peilikuvakaan hivellyt silmää. Liikunnan ilo oli kateissa ja kunto kuralla. Arki kolmen alle 4-vuotiaan puuhakkaan lapsen kanssa kysyi energiaa, jota toivoin saavani lisää.

Haaveilin reilusta painonpudotuksesta ja toivoin saavani tuloksia rivakasti. Painonvaihtelut ovat olleet tyypillistä minulle myös aktiiviliikkujana, joten koin tarvitsevani ohjausta oikean ruokavalion löytymisessä. Myös ruokailujen rytmitys, annoskoot ja orastava napostelukulttuuri oli saatava ruotuun.

Koska myös siskoni ja ystäväni mielessä siinteli kevyempi olemus, niin päätimme ottaa yhdessä yhteyttä valmentajaamme Hakolan Jonnaan ja lähdimme porukan tuoman kannustuksen voimin kutistamaan itseämme. Cambridge Ohjelma oli meille uusi tuttavuus ja jokaisella meistä taisi olla omat epäilyksemme onnistumisen suhteen, sillä kaikilla meistä oli enemmän ja vähemmän hankalia kokemuksia laihduttamisesta ja painonhallinnasta omin voimin.

Hyvin pian kävi kuitenkin selväksi, että Cambridge ohjelma todella toimii. Uskon, ettei laihduttaminen voi tämän helpommaksi muuttua. Ateriat ovat yllättävän hyviä ja ohjelma on muokattavissa jokaiselle sopivaksi. Kaikista tärkeimmäksi asiaksi onnistumista ajatellen arvioisin yhteistyön valmentajan kanssa, oman motivaation lisäksi. Säännölliset tapaamiset, opit, apu ja tuki kantoivat kohti tavoitetta. Valmentajani on lisäksi mukana painonhallintavaiheessa, joten uskon vahvasti saavani pidettyä kilot kurissa tulevaisuudessakin. Omasta puolestani voin kyllä lämpimästi suositella Cambridge Ohjelmaa aivan jokaiselle.

Aloitin ohjelman Tasolla 1 Plus, jolla pudotin noin 15 kg. Tämän jälkeen etenin taso-ohjelman mukaisesti edeten taso tasolta kohti painonhallintavaihetta. Painon pudotessa, myös oma innostus ja motivaatio kasvoivat entisestään.

Pudotimme ryhmänä yli 50 kg, joten eipä hassumpaa! Tätä nykyä oma peilikuva hymyilyttää ja olo on muutenkin energiaa pullollaan. Liikunta on mukavaa ja haave hyvästä fyysisestä kunnosta on harppauksen lähempänä. On upeaa olla ylpeä itsestään.

Matkan varrella innostuimme siskoni kanssa siinä määrin ohjelman toimivuudesta ja tuotteesta, että tartuimme tilaisuuteen kouluttautua valmentajiksi. Tämän onnistumisen tunteen jaan ilomielin muidenkin kanssa!

Valmentaja: