Vuoden 2011 lopussa koin shokin. Samalla koin myös herätyksen. En nyt tarkoita mitään isoa valoa tai hengellistä alkuräjähdystä, pelkkä peiliinvilkaisu riitti. Olimme tuttavaperheen luona viettämässä uuttavuotta. Olimme tekemässä lähtöä ulos, kun kiinnitin huomioni johonkin isoon. Se iso oli minun mahani. Vastikään ostamani uusi villapaita pullotti todella ikävästi. Aikani vatsaani mittailtuani nostin katseen kasvoihini. Turpea ja väsynyt naama möllötti takaisinpäin. Sillä hetkellätiesin, että jotain on tehtävä. Äkkiä.

Samaan syssyyn törmäsimme avopuolisoni kanssa tuttavaamme. Emme olleet tuntea häntä, koska hän oli muuttunut ulkoisesti todella paljon ja suorastaan säteili elinvoimaa. Kyselimme kuulumiset ja kappas vaan, painoa oli häneltäkin lähtenyt ns. isolla kauhalla. Hän kertoi lähteneensä mukaan Cambridge-ohjelmaan. Aluksi minua huvitti ajatus jostain laihdutusohjelmasta; tuli mieleen nämä kotikutoisella psykologialla höystetyt ihmedieetit, joihin ihminen väsyy takuuvarmasti alleviikossa. Tuttavan laihdutustulokset kuitenkin puhuivat puolestaan ja päätin lähteä mukaan itsekin. Avopuoliso tosin ehti ensin :)

Aloitettuani ohjelman läpikäymisen huomasin elopainooni liittyvän suuren ironian; vuosikausia vaivalla ja valuutalla kerrytetyt liikakilot lähtivät kuin haulit piipusta, nopeasti ja vaivattomasti. Myönnettäköön, ensimmäiset kaksi viikkoa olivat minulle todellista tervassa juoksemista. Kahden viikon kahlaamisen jälkeen tapahtui kuitenkin käänne; kiloja lähti huimaavaan tahtiin, pääkoppa virkosi ja elinvoima levisi pitkin kroppaa. Hei, nyt mäkin jaksan!

En voi olla suosittelematta Cambridge-ohjelmaa, tämän prosessin läpikäyminen on kääntänyt uuden lehden elämässäni ja kilojen alta on paljastunut taas se vanha duracell-pupu, joka joskus muinoin olin. Huikea elementti tässä on myös porukan ja valmentajan antama tuki, viikottaisista käynneistä saa roimasti lisätsemppiä ja heikkojen hetkien yli jaksaa taas painaa uudella vaihteella.

Meistä kukaan ei ole täydellinen, mutta me kaikki voimme olla voittajia.