![]()
![]()
Adios ylipaino!
Olen ollut ylipainoinen yli 10 vuotta. Teini-iän jälkeen kilot on kertyneet pikku hiljaa. Verenpaineenni on ollut koholla ja viimeisen vuoden olen saanut siihen lääkitystä. Nivelkivut ovat vaivanneet useamman vuoden ajan. Tällä hetkellä en enää tarvitse verenpainelääkettä ja nivelkivut ovat vähentyneet.
Innostusta riittää
Onneksi naapurit aloittivat ohjelman ja innostuin heidän tekemisestään! Ohjelman paras puoli on sen helppous. Tietää tarkkan mitä pitää syödä. Vointi oli hyvä koko ajan ja olo oli energinen. Verensokeri pysyy selvästi paremmin aisoissa kuin muilla laihdutuskuureilla.
Valmentajani tukee
Kävin kerran viikossa punnituksessa ja saamassa arvokkaita neuvoja valmentajaltani Annette Puistolta.
Hallitsen painoani
Syön vielä silloin tällöin patukan. Käytän patukkaa myös pikkunälän taltuttajana. Olen kokeillut useita eri dieettejä, mikään niistä ei ole onnistunut ennen tätä! Suosittelen lämpimästi!