

Viime syksynä sain lopullisesti tarpeekseni ylimääräisistä kiloista. Kesällä olevat häät lähestyivät uhkaavasti ja oli pakko ruveta tekemään painolle jotain, jos haluaisin olla tyytyväinen peilikuvaani hääpäivänä. Ajokortin myötä painoni oli ”riistäytynyt” käsistä. Parilta työkaverilta kuulin Cambridge – ohjelmasta ja tovin asiaa pohdittuani, otin yhteyttä valmentajaan.
Olin aiemminkin yrittänyt karkkilakkoja ja pussikeittoja, mutta ne olivat aina kaatuneet milloin repsahduksiin, milloin pahanmakuisiin pirtelöihin. Ajattelin Cambridgen olevan viimeinen yritykseni. Pari ensimmäistä viikkoa olivat vaikeita, kun tuli koko ajan uusia makuja. Onnekseni kuitenkin löysin nopeasti omat suosikkini, joiden avulla olen onnistunut. Jouluun mennessä olin saanut tiputettua 19,5 kg.
Joulun jälkeen tahti on hidastunut ja on ollut sekä ylä- että alamäkiä. Ohjaaja on jaksanut kannustaa ja uskoa lipsumisista huolimatta, mikä itselleni on ollut korvaamatonta. Nykyisin, lähes 30 kg kevyempänä, astmani on paljon paremmalla mallilla. Avaavaa lääkettä en juuri tarvitse ja hengittäminen on muutenkin paljon helpompaa. Lisäksi nautin pitkästä aikaa työmatkojen pyöräilemisestä.
Parasta Cambridgessa on sen helppous ja aterioiden valmistamisen nopeus, niihin löytyy aina aikaa. Tosin vieläkin välillä on vaikeaa muistaa juoda tarpeeksi. Kaiken kaikkiaan olen yllättynyt nopeista tuloksista ja Cambridge – ohjelman helppoudesta. Vaikka viimeiset ylimääräiset kilot ovat tiukassa, voin ylpeänä pukea hääpuvun päälleni kesäkuun koittaessa.
Valmentaja: Annas Rak-Forss