laihdutus forum laihdutus uutiskirje kysy tohtorilta löysitkö etsimäsi? cambridge finland on facebook cambridge finland on youtube

Löydä oma Cambridge valmentajasi

Reija -29 kg

Reija Inkilä ennen1 rajattu

Ennen

Reija Inkilä jälkeen rajattu

Jälkeen

Ajattelin aloittaa kertomaan itsestäini lauseella: Olen aina ollut lihava enkä ole voinut sille mitään,mutta päätinkin että  se kuulostaa liian kliseiseltä. Toki olen ollut lapsesta saakka hyvin pyöreä ja olen sen vuoksi saanut mitä "miellyttävämpiä" lempinimiä, jotka ovat jättäneet minuun hyvinkin paljon henkisiä arpia. Olin varma että en todellakaan voi tehdä itselleni mitään.

Ennenkuin tapasin nykyisen mieheni olin oikeasti hoikka,elämä oli tehnyt minulle jotain jota en edes itse huomannut. Pidin itseäni erittäin lihavana edelleenkin vaikka tosi asiassa olin hyvinkin normaalipainoinen. No sitten syntyi rakas tyttäreni jonka myötä sain ilokseni n.20 lisäkiloa. En ole ikinä ollut "vaakaihminen" eli en ole seurannut painoani oikeastaan ollenkaan,koska aina on tuntunut lihavalta.

Pikkuhiljaa paino lisääntyi entisestään ja kun kuusi vuotta myöhemmin aloin odottamaan ihanaa poikaamme oli painoni pahimmillaan raskauden aikana n.120kg. Olin aivan varma edelleenkin että en ikinä pääse kiloista eroon.Sain painoa kuitenkin jollain ilveellä tiputettua synnytyksen jällkeen 107 kiloon. Siitä paino edelleen tippui töihin palauuani n. 100 kiloon.En ole
koskaan harrastanut laihduttamista eli en ole kokeillut dieettejä joten olin vakuuttunut että ei

minusta olisi niissä pysymäänkään.

Sitten luin jostain että Jari Sillanpää oli tiputtanut Cambridge ohjelman avulla huiman määrän painoa. Samoihin aikoihin polveni alkoi reistailemaan ja lääkäri totesi että eturistisiteeni on poikki.Se oli viimeinen niitti,päätin että painoa on saatava ennen leikkausta pois keinolla millä hyvänsä. Tutustuin ohjelmaan ja olin aivan varma että tämä on juuri minua varten.Olen ihminen joka tarvitsee paljon tukea ja sitä olen saanut valmentajaltani Sinikalta enemmän kuin riittävästi.Olen myös varsin kärsimätön ja sen takia Cambridge on ollut minulle kuin taivaanlahja.

Olen toteuttanut ihanaa elämäntapamuutostani nyt n.4kk:n ajan ja olen saanut tiputettua painoa liki 30:tä kiloa. Olen aidosti onnellinen ensi kertaa elämässäni koska pystyn hyväksymään itseni ja olen huomannut tässä matkan varrella kuinka vahva ihminen oikeasti olen. Voin sanoa että Cambridge-ohjelma on parasta mitä minulle on tapahtunut,koska nyt jaksan todella nauttia perheestäni  ja rakkaista ihmisistä jotka ovat ympärilläni. Olen myös erittiiin onnellinen siitä että muutama ystäväni on innostunut ohjelmasta koska on ollut seuraamassa minun muodonmuutostani.Aivan ihanaa että minä voin olla muille ihmisille inspiraation kohde. En voi sanoin kuvata kuinka kiitollinen olen Sinikalle tuesta ja Cambridge-ohjelmalle muutenkin.

Suosittelen jos kaipaat todellista elämäntapa remonttia!

Valmentaja: Sinikka Ylä-Tulijoki

«Takaisin