Kati -12 kg

Ennen

Jälkeen

Olin saanut vinkkiä ohjelmasta tädiltäni, kiitos hänen.
Tutustuin ohjelmaan nettisivujen ja tarinoiden kautta.
Täytyy myöntää että pitkään harkitsin asiaa. Laskin euroja, luin tarinoita, punnitsin asiaa pystyisinkö minä tähän..monen montaa asiaa siis.
Laiton sähköpostia Marja-Liisalle ja sovimme tapaamisen marraskuun lopulla. Siitä se sitten lähti! En kadu päivääkään!
Helmikuun lopulla olin tavoitteessani.
"Aikuinen ihminen opetteli taas syömään oikein!", kuten monelle kerroin.
Liikuntaa lisäsin pikkuhiljaa, sitäkin ihan kohtuudella.
Marja-Liisa antoikin hyvän ohjeen; parikymmentä minuuttia päivässä kävelyäkin on hyvä. Nyt olen liikuntaa lisännyt pikkuhiljaa, mutta juuri sen verran kuin hyvältä tuntuu.

Matka kevyempään ja energiseen oloon oli yllättävän helppo ja vaivaton.
Marja-Liisan tuki ja ohjaus oli minulle tarpeen, tsemppaus ja apu myös tapaamisten välissä vaikka sähköpostilla.

Olen käynyt edelleen noin kerran kuukaudessa ohjaajani luona ja paino on pysynyt ennallaan ja hivenen laskenutkin. Ruokapäiväkirjaa en enää ole täyttänyt mutta alkuun sekin oli oiva apu.
Olen tyytyväinen tähän kaikkeen ja tunnen oloni taas omakseni! Kiitos! Suosittelen lämpimästi!

Valmentaja: Marja-Liisa Mänttäri