Virva -16kg

Ennen

Jälkeen

”Onko tänään NYT”

 Kyllä, se päivä oli tarkalleen 14.12.2014, kun huomasin sosiaalisessa mediassa Cambridge-valmentaja Sarin sivuilla kysymyksen, joka pysäytti minut ”Haluatko muutosta painoosi? Oletko valmis?”. Taustana minulla oli parin vuoden sairastelu, joka paljastui loppujen lopulta mykoplasmaksi. Se saatiin hoidettua pitkien antibiottikuurien avulla mutta mieli vaati paljon suklaata lohdutukseksi. Vyötärölle kertynyt ”lohduke” ei kuitenkaan enää naurattanut. Asialle piti tehdä jotain ja NYT heti.

 Olin tutustunut Cambridge ohjelmaan jo aiemmin mutta itsepäisesti ajattelin että kyllä tämä tästä, kun vaan pääsen taas liikkumaan. Omat neuvot olivat kuitenkin jo lopussa ja oli aika ottaa härkää sarvista ja tunnustaa itselleen että yksin tästä suosta nouseminen on mahdotonta. Ja miksi tehdä painon pudottamisesta tarpeettoman vaikeaa kun asiat ovat valmiiksi mietittyjä ja tutkittuja Cambridge ohjelmassa. Tämän kaiken tunnustaminen itselleen oli se tärkein askel.

 Otin yhteyttä Sariin ja sovimme tapaamisen. Se että valmentaja on samasta harrastuspiiristä on erittäin hyvä asia. Ei tarvitse selitellä turhia vaan valmennus pystytään sovittamaan harrastamiseen. Valmentaja myös osaa toppuutella liikkumasta liian kovaa, kun dietti on alkuvaiheessa. Aikaisemmin aina, kun tervehdyin, minulla oli heti 100 lasissa. Tuloksena ennemmin tai myöhemmin uudelleen sairastuminen tai ylirasitustila. Kohtuus oli tuntematon käsite.

 Aloitin ohjelman tasolta 1, jolloin söin 3 Cambridge ateriaa päivässä ja join vettä runsaasti. Ja täytyy sanoa että ateriat olivat maultaan todella miellyttävä yllätys. Ensimmäiset päivät sujuivat yllättävän hyvin ilman suurempia mielitekoja. Ja kun sitten viikon kohdalla iski ensimmäinen vaikea hetki, vaaka kertoi iloista lukemaa. Ja sekös auttoi jatkamaan. Ensimmäisellä viikolla paino putosi 3,5 kg. Seuraavalla 2 kg, sitten1,5 kg ja sen jälkeen melko tasaisesti 1 kg/viikko. Olin aivan onneni kukkuloilla.

 Vaatekaapistani löytyivät tavoitefarkut, joka eivät aloittaessa todellakaan mahtuneet kiinni vyötäröltä. Sovittelin niitä noin kerran viikossa. Lähinnä silloin kun kaipasin lisätukea jaksamiseen. Jaa että tuntuiko se hetki hyvältä kun ne sitten mahtuivatkin kiinni. Tanssin voitontanssia ja jaoin iloni valmentajani kanssa.

 Keväällä tavoitteeni -16 kg tuli täyteen ja sen kyllä huomaa ja se tuntuu liikkuessa. Lenkkitossu on kevyt kuin keijulla. Vaikka kunto on vielä alkutekijöissään niin pelkkä painon pudotus parantaa juoksuvauhtia ja jaksamista aivan uskomattoman paljon.

 Nyt harjoittelen taas normaalia ruokailurytmiä ja sekin on sujunut melkoisen hyvin. Aiempiin ruokailutottumuksiin on tullut muutos huomattavasti parempaan päin. Veden juonti, marjat puuron kera, vihannesten ja hedelmien reilu lisäys on tullut jäädäkseen. Toki sorrun herkkuihin, vähän liian useinkin, mutta perusruokailu on kyllä muuttunut terveellisemmäksi. Kesän ajan tasapainoilen ja harjoittelen normaalirytmiä. Syksyllä, jos siltä tuntuu, jatkan ja pudotan vielä muutaman kilon.

 Koko dieetin ajan minulla on ollut turvallinen olo. Tiedän, että Cambridge aterioista sain kaiken tarpeellisen ja terveellisen ravinnon mitä keho tarvitsi. Itse ei tarvinnut keskittyä miettimään ja laskemaan kaloreita ja miettimään saanko tarpeeksi vitamiineja sekä hivenaineita. Uskon myös että alimpien tasojen ketoositila teki hyvää myös ajatellen mykoplasman lopullista taltuttamista, kun sokeria ei kehossa ollut käytettäväksi. Valmentajan tuki dieetin ajan on ollut aivan korvaamatonta. Ja se mikä minut vakuutti Cambridge ohjelman pariin on tämä ”jälkihoito” seuranta , kun opetellaan normaaliruoan pariin tavoitteeseen pääsyn jälkeen. Mitä hyötyä on pudottaa painoa, jos edessä on paluu vanhoihin kaavoihin. Ohjelma tarjoaa minulle terveelliset eväät tulevaisuutta varten.

Nyt minulla on edessä aivan mahtavan KEVYT kesä kaikkine mukavine harrastuksineen.

 

Valmentaja: