MINÄKO NORMAALIPAINOINEN?
Olen yrittänyt laihduttaa liki niin kauan kuin muistan. Pudotettuja kiloja on kertynyt varmasti painoni verran, mutta aina ne hiipivät takaisin. Tiesin, että painonhallinta edellyttää pysyvää muutosta, mutta pysyvän muutoksen painonpudotuksen tahti tuntui ensimmäisen kahden viikon jälkeen niin hitaalta, että yleensä "kuuri" päättyi siihen.
Mitä tapahtui jumppatunnilla toukokuussa 2011?
Olen innokas hevosharrastaja ja ylimääräiset kiloni alkoivat tuntua myös tuossa minulle rakkaassa lajissa. Todellisen sätkyn sain Pilates-jumppatunnilla, kun opettaja pyysi tekemään nk. kivi-nimisen venytyksen. Tuossa venytyksessä pitää taipua vatsa edellä jalkojen päälle, jolloin selkään tulee mukava venytys. Ähräsin venytystä ja opettajani pyysi painumaan vielä enemmän jalkojeni päälle. Niinhän minä teinkin. Selkä olisi kyllä antanut periksi, mutta välissä oli ikävästi vatsani. Tuosta venytyksestä noustessani katsoin itsenäni peilistä ja ajatteli, että nyt on tehtävä jotakin. Soitin seuraavana päivänä Leenalle ja sovimme, että aloitan ryhmässä, joka kokoontuu tiistaisin.
Mitä tapahtui ryhmässä?
Saavuin ensimmäiseen ryhmätapaamiseen ja katselin kaihoten osallistujia, jotka olivat pudottaneet painoaan huikeita määriä. Ohjeet ja kannustus olivat Leenan toimesta todella ammattimaista ja tunsin olevani hyvissä käsissä. Erityisesti arvostin Leena koulutusta ja suurta tietämystä kaikesta, mikä liittyy ravintoon ja syömiseen. Oli aivan uskomaton tunne miten nopeasti paino putosi. Koko painonpudotusjaksolla oli vain muutama viikko, jolloin painoni hivenen nousi. Pidin myös nautinnollisen kesäloman, jonka aikana painoni pysyi samoissa lukemissa ja kesäloman jälkeen aloitin vielä muutaman kilon pudottamisen. Tuo tuntui minusta aivan uskomattomalta, sillä yleensähän olin pistänyt loma-ajat syömisen suhteen ihan ranttaliksi, sillä kukas sitä nyt lomallaan laihduttaisi.
Olen nyt päässyt siihen vaiheeseen, että opettelen pitämään painoni nykyisessä noin 15 kiloa pienemmässä lukemassa. Pidän erittäin tärkeänä sitä, että käyn säännöllisesti Leenan juttusilla, jotta oppimani asiat juurtuisivat minuun.
Olen erittäin tyytyväinen tähän oppimismatkaan, koska
* sain kevyemmän olemuksen
* pidän itsestäni enemmän
* olen peitonnut kohonneet verenpainelukemat
* nautin ratsastuksesta entistä enemmän
* taivun kauniisti "siihen kivi-nimiseen" venytykseen ja ostin eilen villapaidan kokoa 38.
Suositellen, kannustaen ja iloiten Anne