viktminskningsforum viktminskning nyhetsbrev fråga doktorn hittade du det du sökte? cambridge finland on facebook cambridge finland on youtube

Hitta din egen Cambridge coach

Erja -24 kg

Före

Efter

Elämäntilanteiden muutokset ja arjen kiireet olivat kerryttäneet ympärykseen ylimääräistä aivan huomaamatta. Mielessäni olin silti edelleen vain hieman ylipainoinen… Vaaka ja vaatekoko kertoivat kuitenkin aivan eri tarinaa.

 

Työssäni autan naisia pukeutumaan juhlaan oman vartalotyypin huomioiden ja mielestäni jokaisella on lupa olla juhlassa parhaimmillaan. Valitettavasti juhlapukuja ei kuitenkaan voi pitää yllään ihan koko aikaa. Aloin vähitellen kyllästyä siihen, etten löytänyt oman kokoisia, kauniisti kaavoitettuja tavallisia vaatteita mistään.

 

Keväällä havahduin todellisuuteen ja päätin tehdä ylikiloilleni jotain. En halunnut olla enää monen XL:n kokoinen, kärsiä polvikivuista ja olla väsynyt kaiken aikaa. Halusin katkaista painonnousun ja yksinkertaisesti voida paremmin.

 

Olin kyllä testaillut erilaisia terveellistämisprojekteja, mutta liian täysillä tekevänä moni kokeilu jäi yrityksen asteelle ja into loppui viimeistään parin viikon päästä. Tällä kertaa halusin tuloksia ja pysyvästi. En missään nimessä halunnut lähteä mukaan mihinkään huuhaa-dieettiin, vaan tutkin tarkasti erilaisia vaihtoehtoja. Cambridgeohjelman pitkä yliopistotutkimus ja selkeästi informoidut nettisivut vakuuttivat. Päätöstä helpotti vielä se, että alueemme vetäjä Leena, oli ravitsemusterapeutti.

 

Olin valmistautunut uhrauksiin ja tekemään kovasti töitä. Ohjelman yksinkertaisuus silti yllätti. En olisi ikinä uskonut laihduttamisen olevan näin mukavaa ja helppoa. Kaikki Cambridgeruuat olivat todella hyvän makuisia ja niiden lisämaustaminen helppoa. Kiusauksia, juhlatilaisuuksia yms. on tähän kevääseen mahtunut minulla todella paljon, mutta hienosti on kaikista selvitty. Vaakaluvun pienentyminen viikko viikolta on koko ajan motivoinut eteenpäin.

 

Vireystasoni on parantunut moninkertaisesti. Jaksan aivan eri tavalla arjessa ja negatiivisten asioiden kohtaaminen on paljon helpompaa. En olisi ikinä uskonut, että laihdutusaika itsessään voi olla oikeasti näin mahtavaa aikaa!

 

En laittanut itselleni mitään aikatavoitetta, halusin edetä sen mukaan, miten keho reagoi. Nyt ollaan siis vasta matkalla. Takana on n. kolme kuukautta Cambridgea ja n. 25 pudotettua kiloa. Tavoitteeseen on vielä matkaa. Katsotaan sitten, mihin tämä paino tästä asettuu. En usko, että olisin ikinä jaksanut laihduttaa tällaista ylikilomäärää tavallisen ruuan avulla n. puolen kilon viikkopudotusvauhdilla.

 

Suosittelen Cambridgeohjelmaa aivan kaikille, joilla on tahtoa laihtua! Jos tämä kulinaristi pystyi tähän, niin pystyy kuka tahansa muukin!

 

Erja

«Tillbaka