

Olen jojoillut painoni kanssa monta vuotta, välillä se pysyy normaalissa, mutta sitten se lähtee salakavalasti nousuun, kuten viime vuonna.
Havahduin vasta kesän kynnyksellä kokeillessani kesävaatteita jotka eivät menneet päälle, että nyt olisi kyllä pakko jotain tehdä!
Kuulin alunperin Cambridge ohjelmasta töissä, en jäänyt liioin miettimään ohjelmaa sen tarkemmin, kauhistelin vain kuinka vähän siinä sai syödä ja kuinka vähän kaloreita tuli päivässä. En ollut koskaan kokeillut mitään laihdutuskuureja, joten suhtauduin asiaan varauksella. mutta pikkuhiljaa aloin miettimään että pitäisikö minunkin, kun näin kuinka nopeasti tuloksia tuli muilla.
Ensin ajattelin että aloitan kesän lopulla ohjelman noudattamisen, ettei mene kesälomat pelkillä pusseilla, mutta sitten päätin että se on joko nyt tai ei koskaan,joten niinpä otin yhteyttä.
Itselläni alku sujui erittäin hyvin, ei heikotusta eikä nälän tunnetta ja keittojen ja pirteköiden maut olivat erittäin hyviä! Itseasiassa olin aivan yllättynyt, että, näinkö helppoa se onkin. Ja paino putosi melkein silmissä, jokaisen punnituksen jälkeen lähdin uusi viikkopakkaus kainalossa ja hymy kasvoilla! Itseäni ei haitannut että kesän grilliherkut menivät ohi suun, sillä mielessä oli kokoajan tavoitepaino johon pyrin.
Joten nyt, 3kk ohjelman aloittamisesta on painoni pudonnut 18kg ja olo on mitä mahtavin. Tällä hetkellä yhdistelen ruokaa ja Cambridge aterioita, ja tavoitteena olisi vielä 2-3kg painosta pois.
Tällä hetkellä saan syödä patukoita joiden makuun olen aivan ihastunut, se onkin päivän kohokohtana =)
Voin suositella ohjelmaa lämpimästi jokaiselle joka haluaa pudottaa painoaan, itselleni se on ollut helppoa kun on asennoitunut siihen oikealla tavalla =)