Viime vuoden Marraskuussa menin paikalliseen urheiluliikkeeseen naisten iltaan ostamaan itselleni talvitakkia ja siitä tuli elämäni mullistava kauppareissu. Näin siellä vanhan tutun Sinikan (nykyisen valmentajani), mutta en oikein meinannut uskoa silmiäni, mitä hänelle oli tapahtunut. Joten pysähdyin juttelemaan ja maistelemaan suklaapatukoita. Siinä jutusteltuamme hetken olin aivan ihmeissäni että voiko olla jotain noin helppoa ja nopeaa... monenlaista itse kokeiltuani ja aina pettyneenä. Innostuin kuitenkin asiasta ja otin käyntikortin ja lupasin miettiä asiaa, vuoden vaihteen jälkeen soitin a varasin ajan 7.1.2011.
Reippana ja innostunein mielin aloitin Tasolla 1 ensimmäiset kuusi vkoa, mutta 3.2.2011 tuli takapakkia, kun olin lumitöissä ja liukastuin lumikolan reunan päälle ja kylkiluuni murtui. Siitä alkoi pitkä sairausloma ja liikkumattomuus. Ajattelin, että nyt se sitten lopahtaa tähän, mutta ei niin käynytkään. Vaikka istuin kotona sohvalla kaukosäädin kädessä ja katsoin tv:tä, niin paino meni alas!! Eli tämä oli todellakin niin helppoa, mitä oli kerrottu. Sitten otettiin kevytateria mukaan kun painonpudotus hidastui ja sillä mentiin loppuun saakka eli kaikkiaan 22 vkoa ja 10.6.2011 vaaka näytti että olen 30kg kevyempi ja vyötäröltä lähti 30cm.
Voin vain ihmetellä näin jälkikäteen miten kaikki voi mennä näin helposti ja nopeasti vaikka ennakkoluuloja oli aika paljon aluksi ja aina kun usko meinasi loppua niin valmentajan luota lähdettyä tsemppi oli taas päälä. Kaikki aluksi asetetut tavoitteet 15kg (jota pidin silloin jo todellisena saavutuksena) meni ihan uusiksi sitä mukaan kun paino putosi ja huomasi että tämä todellakin toimii. Mieli virkistyi kilo kilolta ja itseä oli jopa kiva katsoa peilistä.
Vaatekaappi toki meni ihan uusiksi, mutta nyt on ihana sovitella vartaloa myötäileviä vaatteita eikä aina makkaroita peittäviä kaljasaavinpeittoja. Ihmiset kyselee ja ihmettelee, että mitä oikein on tapahtunut ja on todella kiva kertoa tästä asiasta heille kaikille. Työpaikallani on nyt khdeksan henkeä aloittanut Cambridge ohjelman, olenhan minä todisteena siitä, että se toimii. Tämä kesänä voin nauttia aurinkosta vähissä ja pienissä vaatteissa kuin pitkään aikaan. Kiitos Sinikan ja Cambridgen.
Terveisin Ulla