Minun nimeni on Nina ja minun olo on loistava. Siitä pystyy kiittämään Cambridge ohjelmaa ja valmentajaani Ulrikaa.
Aivan
huhtikuun alussa aloitin siivoamaan vaatekomeroani. Katsoin kahteen
isoon jätesäkkiin jotka lojuivat vaatekomeron nurkassa. Sieltä löysin
vanhoja vaatteitani mihin en ollut mahtunut moniin vuosiin enää. Tuli
tunteita, että OI muistan nämä housut! Ja että, tämä paita oli lempi
paitani silloin kauan sitten! Noh, päätin kokeilla niitä huvikseni ja ei
mitään mahdollisuuksia, että vaatteet olisivat mahtuneet päälleni tai
ainakaan näyttäneet hyviltä päälläni. Housut jäi polvien yläpuolelle ja
paidat näyttivät napapaidoilta. Olin kuullut Cambridge ohjelmasta ja
hankin puhelin numeron minne soitin heti ja sain ajan seuraavalle
päivälle. Olin päättänyt aloittaa heti.
Kun minut punnittiin ja
mitattiin aluksi, ajattelin, että ei voi olla totta. En edes itse ollut
ajatellut kuinka paljon olin muuttunut vuosien aikana ja voin kertoa,
että en todellakaan parempaan suuntaan. En ollut käynyt puntarilla
vuosiin, koska en edes omistanut sellaista enkä ollut halunnutkaan
omistaa. Mietin, että enkö huomannut mitään kun katsoin peilistä, mutta
muistan kuinka ajattelin aina, että huomenna aloitan kunnon elämän. En
syö herkkuja, vaan syön terveellisesti ja urheilen. Kun se kuuluisa
huominen aina koitti, ajattelin että tänään vielä ja huomenna aloitan.
Sitten söin paljon kaikkea hyvää ja siitä seurasi vain ähky ja huono
omatunto.
Onneksi enää ei ole sellaista ongelmaa. Olen nyt ollut
Cambridge ohjelmalla 10 viikkoa ja ohjelman aikana painoni on pudonnut,
vyötäröni on kavennut ja kaikki muutkin arvot ovat muuttuneen hyvin ja
niin nopeasti, että ei ole tullut mieleenikään retkahtaa herkuttelemaan.
Jaksan tehdä paljon enemmän asioita kuin ennen. Oloni on loistava.
Vanhat vaatteetkaan eivät enää ole jätesekeissä vaan hyllyillä ja isoja
vaatteitani heitän pois sitä mukaan kun mahdun vanhoihin, koska niissä
aion pysyä. Mahdun jo niin moniin vanhoihin vaatteisiini, että nyt voin
olla ainoastaan ylpeä itsestäni! Ja jatkan samaan malliin, kunnes olen
tavoite painossani.