Aloitin Cambridge ohjelman huhtikuun-11 loppupuolella ja painoni oli silloin 77,9 kg. Alussa tuntui, että elääkö sitä pelkästään kolmella cambridgepussilla ja 2,5 litralla vettä päivässä, mutta voin sanoa että kyllä sillä elää. Aterioiden laittaminen oli helppoa ja nopeaa. Aikaa jäi enemmän perheelle ja itselleni.
Olen aikaisemmin yrittänyt laihduttaa erilaisilla paastokuureilla ja TV:stä nähdyillä laihdutuskuureilla. Painoa olen saanut pudotettua 5 kg korkeimmillaan, mikä on sitten tullut takaisin ajan myötä. Erilaiset jumppavälineet ovat minun heikkouteni. Mainoksissa luvataan laitteiden myötä nopeaakin laihtumista mutta into niiden käyttöön on ainakin minulta lopahtanut aika lyhyeen ja laite on sitten nostettu varastoon odottamaan parempia päiviä.
Cambridge ohjelma on ollut paras tähän mennessä käyttämistäni laihdutusmenetelmistä. Valmentajani on kannustanut ja antanut hyviä ohjeita miten saada paino laskemaan. Käytyäni valmentajani luona olen aina saanut uutta intoa pysyä ”kaidalla tiellä”. Kyllä joskus kuitenkin iskee hillitön makeanhimo jonka jälkeen täytyy vain ottaa itseä niskasta kiinni ja jatkaa eteenpäin.
Ystävät ja kaverit ovat myös huomanneet että olen laihtunut, mikä tuntuu minusta hyvältä. Sitä on saanut jotain aikaan ja on terveellisempää elää, on virkeämpi ja jaksaa touhuta enemmän. Liikunnasta saa hyvän mielen ja saa rauhassa ladata akkuja luonnon helmassa.
Olen nyt läpikäynyt10 viikon pysyväpaino-ohjelman ja puntari näyttää 66,8 kg. Olen siitä erittäin ylpeä! Jatkan edelleen käyntejä valmentajan luona määräajoin.