

Ajatus laihduttamisesta oli ollut mielessäni jo pitkään, mutta en vain saanut itseäni niskasta kiinni. Tuttavani kertoi Cambridge ohjelmasta, ja hyvistä tuloksista, mitä oli saavuttanut. Ajattelin heti, että tämä olisi minun tapani laihduttaa. Olin kokeillut aikaisemmin muitakin keinoja, tuloksia kuitenkaan saavuttamatta. Olin kyllästynyt siihen mitä peilikuva kertoi, olin nätti mutta ylipainoinen ja halusin olla vain nätti. Kärsin jatkuvista selkäkivuista ja väsymyksestä. Jo pelkästään ammattini vaatii hyvää kuntoa ja iloista mieltä.
Kerroin ystävilleni suunnitelmastani, ja he innostuivat lähtemään mukaan. Varasimme yhdessä ajan valmentajalle, ja siitä urakka alkoi. Cambridge ohjelmalla tulokset näkyivät jo ensimmäisen viikon jälkeen puntarissa, ja sen myötä motivaationi kasvoi kasvamistaan.
Elämänlaatuni on parantunut huomattavasti, en ole enää väsynyt enkä piiloudu kotini nurkkiin Enää väsymyksestä ja selkäkivuista ei ole tietoakaan. Nyt vanhoja kuvia katsoessani, tiedän etten halua enää palata entiseen. Nyt nautin elämästä enemmän kuin koskaan! Siitä kiitokset valmentajalleni sekä ystävilleni.