

Jo keväällä 2010 aloimme miettiä vaimoni kanssa terveellisimpiä elämäntapoja, sillä molemmille oli hiipinyt yli 20 kiloa ylimääräistä sitten nuoruusvuosien. Liikunta ei kuulunut millään lailla arkeemme ja illaksi lysähdimme sohvalle ja torkuimme tv:n ääressä. Lapsenlapsien myötä halu tulla kuntoon lisääntyi ja niinpä …
Aloitin Kaisun tuen turvin 1. tason joulukuun lopussa 2010. Seurattuani syksyn vierestä helpolta näyttävää ja tuloksia nopeasti tuovaa vaimon elämänmuutosta, päätin lähteä toteuttamaan sitä myös itse. Ensimmäisellä viikolla oli tiukinta se, kun kahvi piti juoda mustana, eikä töissä ollut muuta evästä mukana kuin yksi ”pirtelö”. Työkaverit kummastelivat ja kyseenalaistivat koko ohjelman, mutta pidin kiinni päätöksestäni. Tulokset alkoivat näkyä ja tuntua todella nopeasti!
Tammikuulta maaliskuun lopulle oli pudottanut jo 17,1 kiloa! Tuona aikana parani jaksaminen ja liikkuminen niin töissä kuin kotonakin, nyt vaan jää aikaa tehdä kaikenlaista pientä hommaa, kun ruuan jälkeen ei tarvitsekaan siirtyä sohvalle levähtämään. Ruokailutottumukset ovat muuttuneet todella paljon Cambridge ohjelman myötä ja paino on maaliskuun jälkeenkin pysynyt niissä lukemissa, joihin sain sen pudotettua (kilon kahden muutokset kuuluvat normaaliin painon vaihteluun). Vaatekoko on pienentynyt XL – M:ään ja niinpä vaatekaapin sisältö on mennyt lähes kokonaan uusiksi. Painoindeksi on tällä hetkellä 27, joten pientä lisäpudotusta on vielä tiedossa, kunhan oikea hetki sille koittaa….