viktminskningsforum viktminskning nyhetsbrev fråga doktorn hittade du det du sökte? cambridge finland on facebook cambridge finland on youtube

Hitta din egen Cambridge coach

Anne -20,6 kg

Före

Efter

Olen aina ollut iso. Lapsena se ei minua juuri heilauttanut. Totesin irvijöille kantavani kiloni itse. Varttuessani tajusin, että näinhän se onkin ja itse niistä myös eniten kärsin.Olen aina pitänyt liikkumisesta ja sitä jonkun verran harrastanutkin, mutta se taas tuntui antavan luvan syödä lisää. Itseään on helppo huijata.

Koko aikuisikäni olen ollut jonkinlaisella laihdutuskuurilla tai ainakin tuntenut huonoa omaatuntoa syömisistäni. Ruoka ei ole ollut ystäväni vaan vastustajani, jolle olen kerta toisensa jälkeen hävinnyt. Alkuvuodesta kypsyttelin jälleen kerran laihdutuspäätöstä. Lähinnä mietin, että mitäs tällä kertaa, vaaka näyttää melkoisia lukemia. Huomasin työkaverini, jota en ollut nähnyt pariin viikkoon, laihtuneen todella reilusti. Kysyin, että mitä ihmettä olet tehnyt ja mistä noita saa! Kaisa kertoi Cambridgesta. Aluksi en innostunut. Olen kokeillut pussikeittoja ennenkin, eivätkä ne oikein vakuuttaneet. Kaisa kuitenkin pieneni joka viikko, tulokset olivat todella nopeita.

Tutkimusmatkaillessani netissä löysin Cambridgen kotisivut – ja Sinikan! Siitä se lähti, sovin Sinikan kanssa tapaamisen ja sillä tiellä ollaan. Ensimmäiset kaksi viikkoa ja paino putosi 8,6 kg! 14 viikkoa myöhemmin -20,6 kg! Nopea tahti motivoi ja auttaa jaksamaan, mutta ilman Sinikkaa ei mistään tulisi mitään. Aina kun olen vaikeuksissa, saan nopean avun.

Sinikka oli oiva valinta valmentajaksi, ilman häntä tieni olisi taatusti ollut erilainen. Neuvot ja tukeminen vaikeissa paikoissa auttavat eteenpäin. Omaa motivaatiota ja tahtoa toki vaaditaan, mutta tuki saman kokeneelta on ehdottoman tärkeää.  Sinikka laittaa asiat järjestykseen ihan vain kertomalla tosiasiat, eli muista mitä ja ketä varten tätä teet. Kukaan muu ei sitä ruokaa suuhusi laita kuin sinä itse.

Cambridge toimii taatusti.  Noudatat vain annettuja ohjeita. Eihän se toki aina helppoa ole.  Vaikeita paikkoja on ollut ja tulee olemaankin, mutta on hienoa tietää, että niistä on ihan mahdollista selvitä. Suklaasta, pullasta ja sipseistä on vaikea luopua.  Juhlat ovat erityisen hankalia minulle, varsinkin kun tarjoamisia on paljon erilaisia.  Entiset tavat yrittävät nousta pintaan. Joka lajia on saatava ja mieluusti vielä lisää! Nyt yritän opetella ottamaan yhtä lajia vähän, jos sitäkään. Minulla kun riittää vielä kiloja pudotettavaksi, mutta luotan siihen, että olen oppinut jo nyt paljon loppuelämää varten.

On ihanaa lenkkeillä, kun jalka nousee kevyesti. Liikunta tuntuu paljon mukavammalta ilman kahtakymmentä ylimääräistä kiloa! Nautin myös vaatekaupoilla käymisestä. Enää ei ole pakko ottaa sitä mekkoa, joka on tarpeeksi suuri mahtuakseen päälle, vaan voi ostaa sen, mikä näyttää ja tuntuu hyvältä!



«Tillbaka