Laihduttajat

Satu Pispa

Pelästyin, kun seisoin ensimmäistä kertaa vaa’alla Tarjan vastaanotolla. Vaaka näytti enemmän, kuin olin painanut viimeisilläni raskaana ollessani, 10 vuotta aikaisemmin…83 kiloa 166 senttiselle keholleni oli aivan liian paljon. Olin muutaman viimeisen vuoden aikana lihonut yli 15 kiloa unohtaessani itseni hoitamisen. Siinä samalla olin unohtanut, ihan tietoisesti, vaa’alla käymisen ja veden juomisen.  Painon lisäksi verenpaine oli jatkuvasti koholla sekä lonkkani jomottivat taukoamatta. Ajattelin kaikkien näiden kuuluvan vain orastavaan keski-ikään.

Kuullessani ensimmäistä kertaa Cambridge Ohjelmasta, muutamaa kuukautta aikaisemmin, suhtauduin siihen todella kyynisesti. 
Ensimmäinen viikko lähti tasolla 3. Huikea voittajafiilis viikon kuluttua Tarja-valmentajan luona, eka tavoite (alle 80 kiloa) saavutettu ja vaaka näytti 79,7 kg. Näinkö helppoa tämä on, ajattelin ja siirryin tasolle 2, jossa sitten olinkin pääsääntöisesti laihdutusmatkani. Kaikenlaisia viikkoja se sisälsi, oli huikeita miinuslukuja, että huikeita repsahduksia ja plussaviikkoja. Kaikkea piti kokeilla… Loppukirin terveeseen painoindeksiin ja tavoitepainooni tein tasolla 1. Kokonaispudotukseni – 19 kiloa ja aikaa noin ½ vuotta.

Olen ollut nyt itselleni hyvässä painossa neljä kuukautta, ja painoni on pysynyt helposti siinä. Onhan minulla takana Cambridge taso-ohjelman opit ja niksit. Tein laihdutusmatkallani myös paljon oivalluksia. Nyt on paljon helpompi ymmärtää itseään ja omaa käyttäytymistään ruuan suhteen.

Lonkkien kolotukset ovat nyt poissa ja verenpaineeni on normaalilla tasolla. Ne ei siis kuulunutkaan keski-ikään.
Minulle kaikista tärkein asia, ”SE JUTTU”, Cambridge ohjelmassa oli valmentajan tuki. Kiitos Tarja-emo! Laihdutuksen jälkeen halusin itse olla tukemassa ja sparraamassa muita painon kanssa kamppailevia, ja aloitin toukokuussa 2013 Ylöjärvellä Cambridge valmentajana.

 

Satu Pispa