Laihduttajat

2. Anita Alamehtä

Mikä sai sinut aloittamaan laihdutuksen?

Olin saanut yhden vuoden aikana niin reilusti ylipainoa, että olo oli kaikin puolin tukala. Arkiset askareet tuntuivat jo raskailta ja vaatteiden pukeminenkin oli hankalaa. :(

Millaisena koit Cambridge laihdutuksen?

Mietin ohjelmalle lähtöä tosi pitkään, lähes puoli vuotta. En millään olisi tahtonut lähteä ohjelmaan, jossa on pussituotteet. Itselläni on historiassa jo aiempi kokemus vastaavasta. Tuntui, että pitäisi saada paino tippumaan ilman niitä. Lisäksi perheessäni on teini-ikäinen tytär enkä halunnut hänen ajattelevan, että painon pudotukseen tarvitaan tuotteita.

Jos olet laihduttanut aikaisemmin, miten Cambridge laihdutus eroaa aikaisemmista?

Cambridge on edellisistä poiketen taso-ohjelma ja kohti tavoitepainoa edetään askelin. Lisäksi suurin poikkeavuus liittyy painon hallinta vaiheeseen. Ohjelma jatkuu myös painon pudotuksen jälkeen ja sillä on mahdollista saavuttaa pysyvä muutos, kun näin on. Itselläni on "värikäs" laihdutushistoria, on kokemusta painonvartioista, Xtravaganzasta ja kotikonsteinkin on laihdutettu. Nyt uskon, että saavutettu tulos myös pysyy, kun tämä ohjelma on elämän mittainen. :)

Mitä hyötyä sinulle on ollut laihdutuksestasi?

Palkitsevinta laihdutuksessa on ollut saavutettu kevyt olo. Nyt on ihanan kevyttä hiihtää, kävellä ja juosta. Tietysti myös vaatteet istuvat kauniisti mikä tuntuu todella hyvältä.

Millä tavalla elämäsi on toisenlaista nyt laihdutuksen jälkeen?

Tunnen olevani nyt kotonani kehossani. Voin hyvin ja olen energisempi kaikin tavoin. Ihanaa, kun kaapissa odottaneet vaatteet taas mahtuvat päälle. Huippufiilis: I am back! :)

Tapahtuiko laihdutuksen aikana, sitä ennen tai sen jälkeen jotain, jota et osannut odottaa?

Johannan tuki, kannustus ja herättävät/valaisevat kommentit ovat olleet niin paljon tärkeämmät tämän matkan aikana kuin osasin edes odottaa. Ihan maailman paras valmentaja! :)

Voit kertoa myös vapaamuotoisesti omista laihdutuskokemuksistasi

Ohjelman alku oli haastavaa, kun päätä särki ja välillä nälkä kurni vatsassa. Parin viikon jälkeen uusi arki lähti hyvin rullaamaan ja palkitsevaa tulosta syntyi tasaiseen tahtiin. Ylemmillä tasoilla olen ollut vähän suurpiirteinen ohjelman toteuttamisessa ja varmasti olisin päässyt tavoitteeseen jo nopeamminkin, jos olisin ollut ohjelman noudattamisessa tarkempi. Sillä on toisaalta ollut se hyvä puoli, että keholla on ollut enemmän aikaa ja ihoa ei ole pahasti jäänyt roikkumaan. Kaiken kaikkiaan olen enemmän kuin tyytyväinen omaan matkaani. :)