Laihduttajat

5. Saana Niiranen

Peilistä katsoo elämäniloa täynnä oleva liikunnallinen 34-vuotias kolmen pienen pojan äiti. Kuinka tähän tilanteeseen olen päässyt, on katsottava vuoteen 2015.

Tuolloin olin 31-vuotias. Olin laiminlyönyt itseäni jo useamman vuoden ja kaikista parhaiten sen kertoi peilikuva, joka oli jotain muuta mitä toivoin sen olevan. Mikään vaate ei näyttänyt hyvältä. En jaksanut mitään. Olin todella rapakunnossa. Olin laihduttanut 30 kg samantyylisellä laihdutusohjelmalla vuonna 2009 ennen häitämme, mutta vain muutama kuukausi ennen häitämme aloin odottamaan vanhinta poikaamme ja isäni kuoli yllättäen. Silloin annoin itselleni taas luvan syödä. Kolme raskautta neljässä vuodessa ja ”raskaana saan syödä ihan mitä vaan ihan miten paljon vaan”- ajatusmalli sekä surutyö isän poismenon takia oli kaikki se mikä oli tuonut minut tähän pisteeseen. Poikien syntymän jälkeen itseni laiminlyönti vain jatkui ja herkuttelu oli hemmottelua, joka auttoi jaksamaan arjen rutiinit. Noidankehä oli syntynyt. Olin väsynyt ja voin pahoin, joten palkitsin itseni herkuilla. Päädyin pisteeseen, missä en enää tunnistanut itseäni, vaatteet eivät enää mahtuneet päälleni eikä leikkiminen lasten kanssa tuntunut enää leikiltä vaan työltä.

Maaliskuussa 2015 tuli mitta täyteen. Olen ollut aina kaikkien asioiden suhteen melko malttamaton, joten miksei painonpudotuksenkin. Tuloksia piti tulla ja nopeasti! Ystäväni oli aloittanut kuukautta aikaisemmin laihduttamaan Cambridgen avulla ja ajattelin, että minulla ei todellakaan ole mitään menetettävää. Varasin ajan Iinalle, joka oli omalla tavallaan erittäin pelottavaa. Tiesin kyllä, miten paljon painan, koska omistan vaa’an, mutta muiden lukujen kohtaaminen jännitti todella paljon. Eikä syyttä. Jo pelkästään rasvaprosentin kuuleminen säikäytti. Hyvä niin!

Ensimmäinen viikko oli melko tuskainen. Koko ajan oli kauhea nälkä ja huono olo. Tämän lisäksi olin kiukkuinen kuin ampiainen. Onneksi oloni helpotti ensimmäisen viikon jälkeen. Pysyin 1 tasolla melko pitkään ja aloin vähitellen lisäämään kasviksia ruokavaliooni. Vähitellen uskalsin lisätä hiilihydraatit lautaselleni, vaikka se olikin suuri kynnys. Kilot lähtivät todella nopeasti ja jo ennen vuoden loppua olin karistanut kaiken ylimääräisen pois. Olin ensimmäistä kertaa vuosiin normaalipainoinen! On vaikea edes kuvailla sitä tunneta, kun vaaka näytti vihdoin ja viimein tavoitepainoni, josta olin haaveillut jo niin pitkään. Lokakuussa 2015 siivosin 6 Ikean kassillista vaatteitani pois vaatekaapista. Yksi vaihe elämästäni oli tullut päätökseen. Vaatekokoni oli pienentynyt 8 numeroa. Vaatteiden ostaminen oli vaivatonta ja mukavaa. Se on ihanaa, että pystyy valitsemaan eikä tyytymään siihen, mikä sattuu sopimaan.

 Palataan takaisin tähän hetkeen. Ylimääräinen paino on edelleen poissa ja mikä parasta vaatekokoni on pienentynyt vielä entisestään liikunnan tuoman kiinteytymisen avulla. Matka tähän ei tietysti ole ollut täysin kivutonta ja helppoa. Kaikki piti opetella alusta, syöminen, liikkuminen sekä myös oman kehon kuunteleminen. Onneksi perhe, ystäväni ja Iina ovat tukeneet minua valtavasti. Olen pystynyt omalla tarinallani innostamaan monia ystäviäni kokeilemaan Cambridgeä ja jopa tuntemattomia ihmisiä, jotka ovat tulleet jakamaan oman tarinansa kanssani. Käyn edelleen säännöllisesti puntarissa ja tapaan Iinaa muutaman kerran vuodessa, koska niin tiedän, että tilanne pysyy paremmin hallinnassa.

 Ennen minulle tuotti syöminen hyvän olon, mutta nykyään haen hyvän olon liikunnasta ja puhtaasta sekä terveellisestä ruuasta. Nautin liikunnasta suunnattomasti, jota harrastankin säännöllisesti 4-6 kertaa viikossa en siksi, koska minun on pakko vaan koska haluan. Haluan kokeilla uusia lajeja ja asioita, mitä en ennen pystynyt painoni takia tekemään. Parasta on, että minulla on ihania ihmisiä ympärilläni, jotka tukevat minua ja yllyttävät kokeilemaan kaikkea uutta ja vähän älytöntäkin, mitä en olisi uskonut uskaltavani tehdä. Lapsistakin on ihanaa, kun on äiti, joka pystyy, pelaamaan jalkapalloa, juoksemaan kilpaa ja hyppimään trampoliinissa. Rakastan myös edelleen leipomista ja ruuan laittamista, mutta määrä ja laatu ovat muuttuneet. En laske kaloreita enkä pidä ruokapäiväkirjaa, koska tiedän, että pitkällä aika välillä se ei vaan toimi kohdallani.

 Mistäkö tiedän, että muutos on pysyvää? En mistään. Elämässä voi aina tapahtua odottamattomia asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa, mutta niin pitkään, kun langat on omissa käsissäni aion elää oppimieni elämäntapojeni kanssa ja nauttia elämästä 52 kg pienempänä.

Tsemppiä sinulle omalle matkallesi. Toivon sinulle onnistumisen hetkiä ja sitkeyttä asettamiesi tavoitteiden tavoitteluun <3