Laihduta kuin Helena | Helena Ahti-Hallberg dieetti

Laihduta kuin Helena Ahti-Hallberg

Helena Ahti-Hallberg pudotti lähes kymmenen kiloa Cambridge Ohjelman avulla: ”Sain jättää verenpainelääkityksen pois”


Tutustuminen:

Helena halusi laihtua pari kiloa. Tutustumisessa Helenalle esiteltiin Cambridge Ohjelman toimintaperiaate: laihtuminen tulee kalorivajeesta, joka aiheutetaan ateriankorvikkeilla. Valmennukseen pitää varata aikaa kerran viikossa ja edessä on kieltäytymistä, oppimista ja tyytyväisyyttä. Ohjelma toimii, jos sitä noudattaa. Sitoutuminen perustuu haluun, ei jäsenyyteen tai liikkumiseen.

Tutustumisen hinta 0,-

 

Alkukartoitus:

Helenalle tehtiin kehonkoostumusmittaus, ottettiin valokuvat ja tehtiin suunnitelma kuukaudeksi, jossa otettiin huomioon kiireinen aikataulu sekä se, että Helena ei halunnut lisää liikuntaa. Helenan tavoite oli laihtua 5-6 kg, mikä on tyypillistä alussa, kun omaa laihtumiskykyä ei vielä tiedä. Tavoite kirkastuu yleensä vasta toisella viikolla. Helenan mielestä suunnitelma kuulosti hyvältä. Hän on toiminnan nainen. Hän heittäytyi täysillä mukaan heti alusta. Helenaa pyydettiin seuraamaan verenpainetta, koska hänellä oli siihen lääkitys. Emme halunneet aiheuttaa tilannetta, jossa paine on jo laskenut Helenan siitä tietämättä.

Alkukartoituksen hinta: 45,-

 

Ensimmäinen viikko:

Paras tapa aloittaa laihdutus on laittaa kaikki ruokavalinnat hetkeksi hyllylle. Ateriankorvikkeilla korvataan oikeasti kaikki ruoat. Niitä syödään kolme päivässä. Helenalle ehdotettiin rytmiä klo 07, 14 ja 19, mutta hän löysi nopeasti itselleen sopivamman rytmin ottaa ateriat. Tanssia opettaessaan hän otti pari palaa Salted Caramel -paloja, eli hän jakoi yhden aterioista pitkin iltaa. Verenpaine oli laskenut jo ensimmäisen viikon aikana normaalilukemiin.

Ensimmäisen viikon hinta 80,- ja laihtumistulos -1,2 kg

 

Toinen viikko:

Seitsemän onnistuneen ”paastopäivän” jälkeen lisäsimme iltoihin pari desiä puolukoita. Tällä saatiin kivasti vaihtelua pirtelöihin niin maun, koostumuksen kuin lämpötilankin suhteen. Helena oli omien sanojensa mukaan mallioppilas. Helenan valmentaja voi kuitata tämän olevan täysin totta.

Toisen viikon hinta 65,- ateriat ja 30,- valmennus. Laihtumistulos 10 päivässä -1,9 kg

 

Kolmas ja neljäs viikko:

Dieettiin kuuluu oleellisesti myös ns. jokerikortti eli suunniteltu poikkeus. Sellainen tuli Helenan Lontoon matkalla, jota ennen hän kuitenkin oli ehtinyt syödä ohjelman mukaisesti kasviksia ja vaaleaa lihaa ateriankorvikkeiden ja marjojen lisäksi. Pienestä poikkeuksesta huolimatta Helenan paino oli seuraavassa mittauksessa 1,5 kg alempi kuin edellisessä. Kuukauden laihtumistulos oli 5 kiloa.

Viikkohinta 65,- ateriankorvikkeet ja 15,- valmennusvartti.

 

Viides ja kuudes viikko:

Ensimmäisen kuukauden loistavien tulosten innoittamana Helena tarkensi tavoitettaan. Se oli 54 kiloa, eli tyytyväisyydestä, hyvästä olosta ja energisestä päivästä kimpoava uusi luku, joka oli Helenan valmentajalla takaraivossa jo alussa saadessaan tietää, että ”mallioppilas” todella tarkoittaa loistavaa tekemisen tasoa. Työssä kiireet ja työtehtävä kasaantuivat ja valmennukset jouduttiin perumaan. Siitä huolimatta Helena toteutti hyvää rutiiniaan.

Ateriankorviikkeen päivähinta 3x3,50 eli 10,50.

 

Seitsemäs ja kahdeksas viikko:

Hyvän rytmin löydyttyä voi valmentaja siirtää lähes koko vastuun laihduttajalle. Valmentaja huolehti ainoastaan siitä, että Helena näki valokuvista selvästi esiin tulevat muutokset niin kasvojen nuortumisena kuin vartalon optimoitumisena. Kaksi kuukautta kestänyt tehokuuri toi Helenalle vetreän vartalon, kiireisen kalenterin hallinnan ja tuplasti lisää tehoa. Jotta hyödyistä tulee pysyvät, sovittiin Helenan kanssa myös tulevista kontrollikäynneistä.

Helenan muutoksen kokonaishinta 640,-

Jatkokäynnit noin 30,- ja tomenpide tarvittessa (eli jos paino lähtee nousemaan, otamme sen välittömästi alas samalla tavalla eli Cambridge Ohjelmalla, mutta parissa viikossa.



Haluatko sinäkin laihduttaa Helenan tavoin? Alla olevalla lomakkeella voit ilmoittautua mukaan!