Laihduttajat

Pirkko Junno

Hei,
 
Olen Pirkko 60v.
 
Olin aina ollut ennen hoikka ja tottunut syömään mitä vain niin paino pysyi samana, herkut varsinkin maistui. Mutta jossain vaiheessa kun tuli 50 täyteen rupesi paino pikkuhiljaa nousemaan.
 
Kerran oltiin ystävän kanssa hyvinvointimessuilla ja siellä oli Cambridge esittely, siinä sitten päätettiin, että lähdetään mukaan. Muutaman kuukauden jälkeen oli paino tippunut mukavat 10kg mutta vähitellen opit unohtui ja tuli palattua entisiin huonoihin ruokatottumuksiin, varsinkin ne herkut palasi mukaan.
 
Meni pari vuotta ja paino oli taas noussut samoihin lukemiin. Töissä oli hankala työskennellä, kun kumarteli oli vatsa tiellä. Vaatekaupassa kun sovituskopissa kokeili vaatteita ei vaatteet oikein istunut, ärsytti.
 
Onneksi ystävä soitti eräänä iltana että lähdetäänkö jälleen tiputtamaan painoa Cambridge ohjelmalla.
Ystävän ja Outin avulla ja tsempillä on jälleen 9,3 kg tippunut. Ruokailu tuli säännölliseksi, annoskoot oikeiksi, kasviksia ja marjoja mukaan eikä syö enää herkkuja nälkään. Kesä käydään säännöllisesti seurannassa niin ei pääse paino nousemaan. Syksyllä olisi tarkoitus lähteä Cambridgen kunto-ohjelmaan mukaan.