Laihduttajat

Sanni Modig

Vuodessa XL:stä XS:ään -onnistujatarina

Mikä sai sinut aloittamaan laihdutuksen?

Olen 6-vuotiaasta asti ollut ylipainoinen. En ollut ikinä hyvä liikunnassa, varsinkin koulun liikuntatunneilla olin aina viimeisten joukossa ja minut valittiin viimeisenä joukkueeseen, koska olin hidas ja kömpelö.

Mielestäni en ole tunnesyöjä. Söin, kun oli tylsää ja koska ruoka oli hyvää ja syöminen kivaa. Vaikka olin täysi, saatoin ottaa lisää vain siksi koska ruoka oli niin hyvää.  Ystäväni laihdutti Cambridge Ohjelmalla ja olin aluksi hyvin skeptinen ”pussiruokakuurista”. Ajattelin etten itse pystyisi mitenkään samaan, sillä rakastin ruokaa. Huomasin kuitenkin ystävässäni muutoksen hyvin nopeasti, ja olin jopa hieman katkera siitä – ”miksi minä en onnistu?” Olin aiemmin laihduttanut 15kg puolessa vuodessa kovalla treenillä ja tiukalla ruokavaliolla, mutta kilot tulivat muutamassa kuukaudessa takaisin, kun treenaaminen ja ruokavalion noudattaminen lopahtivat.

Huomasin Cambridge-valmentajan avointen ovien -mainoksen ja houkuttelin erään ystäväni lähtemään mukaan ottamaan selvää mikä tässä ohjelmassa oli idea. Infotilaisuuden jälkeen lähdimme saman tien mukaan parivalmennukseen, tarkoituksenani oli saada alkusysäys ja motivaatioboosti painonpudotukselle, mutta jatkoimme valmennusta koko kesän, ja tuloksia alkoi näkyä hyvinkin nopeasti.

Millaisena koit Cambridge laihdutuksen?

Koin, että ohjelman noudattaminen oli helppoa. Sain valmentajalta selkeät ohjeet, kuinka syödä, eikä minun tarvinnut stressata liikunnasta. Paino putosi kuin itsestään ja se antoi aina vaan lisää motivaatiota jatkaa. Myöhemmin aloin innostua kävelemään koiran kanssa pitempiä lenkkejä, kun huomasin että jaksoin paljon paremmin.

Noudatin Cambridge Ohjelmaa 3kk, jonka jälkeen pidin 4kk tasapainottelujakson, jolloin pysyin saavuttamassani painossa. Tammikuussa aloitin valmennuksen uudestaan saavuttaakseni normaalipainon.

Mitä hyötyä sinulle on ollut laihdutuksestasi?

Itsetuntoni on parantunut huomattavasti, ja alan päästä eroon siitä riittämättömyyden ja huonommuuden tunteesta mikä on seurannut minua lapsuudesta asti.  Jaksan myös nykyään paremmin töissä ja arjessa, eikä liikuntaa estäviä kipuja enää ole.

Tapahtuiko laihdutuksen aikana, sitä ennen tai sen jälkeen jotain, jota et osannut odottaa?

Ensimmäisenä huomasin ihmisten kehut ja olin iloinen siitä, että hekin olivat iloisia puolestani ja kannustivat minua. Sain kuulla myös niitä samoja skeptisiä kysymyksiä mitä minullakin oli ennen ohjelman aloittamista. Suurimpana yllätyksenä koin sen, miten ihmiset huomioivat minut nykyään enemmän kuin ennen laihdutuksen alkua.

Millä tavalla elämäsi on toisenlaista nyt laihdutuksen jälkeen?

Tuntuu, että muutos on ollut kokonaisvaltainen. En ole pelkästään laihtunut, vaan myös mieleni on muuttunut positiivisemmaksi ja iloisemmaksi. Uskallan tehdä asioita, mitä en aiemmin uskaltanut, enkä ajattele enää mitä muut ihmiset saattavat ajatella.

Tykkään nykyään ostaa vaatteita, koska ne istuvat nyt ihan eri tavalla. Vanhoista tavoista on kyllä vaikea päästä eroon, sillä huomaan edelleen ajattelevani, että en mahdu S-koon vaatteeseen. Suurimman muutoksen huomasin työvaatteissani, ennen Cambridge-ohjelman aloittamista käytin XL-koon housuja. Nykyään käytän kokoa XS!

Olen iloinen, että lähdin mukaan Cambridge Ohjelmaan.  Minulla oli huippuvalmentaja, jolle olen ikuisesti kiitollinen tästä kuluneesta vuodesta. Nyt tasan vuoden jälkeen 26-vuotiaana olen 26,5kg kevyempi ja ensimmäistä kertaa elämässäni normaalipainoinen!