Laihduttajat

Jenni Penttilä

Ennen liikuin todella vähän – useimmiten liikkumaan lähteminen tyssäsi
siihen että en vain viitsinyt lähteä – ja söin tosi paljon liikaa. Illat menivät
lähestulkoon aina jääkaapin ja television väliä kulkien ja muuten vain
laiskotellen.
Keväällä 2014 havahduin siihen että kaikki vaatteeni alkoivat kiristää todella
epämukavasti ja pelkkä portaiden kiipeäminenkin sai jo puuskuttamaan.
Vaa’alle astuessani jouduin lähestulkoon hieraisemaan silmiäni ja epäilin
toimiiko vaaka oikein: enhän minä sentään nyt noin paljon paina? No, totta se
kuitenkin oli. Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja laittaa tilanteen kuntoon.
Samana iltana lähdin jo päättäväisesti lenkille – ja kun sitten kuulin
Cambridge-ohjelmasta, otin härkää sarvista ja hakeuduin mukaan.
Valmentajaltani sain tukea, kannustusta ja hyviä ohjeita, ja niin kilot alkoivat
karista. Kesä tuli ja meni ja jo parikymmentä kiloa oli kadonnut, ja syksyn
tullen tunsin kuntoni jo niin hyväksi että pelkät kävely- ja pyöräilylenkit eivät
enää riittäneet. Jäsenyys paikallisella kuntosalilla avasi kokonaan uuden
maailman ja houkutteli liikkumaan ihan eri tavalla kuin ennen. Erityisesti
hurahdin sisäpyöräilyyn, jota tulee nykyään harrastettua useammankin kerran
viikossa muidenkin lajien ohella. Minua ei todellakaan enää tarvitse
houkutella liikkumaan, vaan käyn useita kertoja viikossa ja vieläpä todella
mielelläni kuntoilemassa. Mikään ei voita kunnon hikirääkkiä ja sitä
voittajafiilistä rankan liikunnan jälkeen, ja lisäksi myös lihaskuntoni ja
notkeuteni ovat entistä huomattavasti paremmat. Syöminenkin on nyt
aisoissa ja asettunut mukavasti uomiinsa. Syön paljon entistä vähemmän ja
terveellisemmin, eli olen siis tajunnut että söin kokoisekseni aivan liikaa ja
liian epäterveellisesti.
Nyt, keväällä 2018, terveellisestä syömisestä ja liikkumisesta on jo tullut
elämäntapa. Painoni on pysynyt jo yli kaksi ja puoli vuotta samoissa
lukemissa parin kilon sisällä, ja olo on mahtava ja virtaa riittää. Katson mitä
syön – suurimman osan aikaa, pienet repsahdukset aika ajoin ovat ihan
hyväksyttäviä – ja käyn säännöllisesti liikkumassa, näin pienikokoisella kuin
minä vain muutaman kilonkin lihominen nimittäin tuntuu. Repsahtaa saa ja
pitääkin joskus, liian neuroottinen kalorien kyttääminen ei ole hyväksi.
Repsahduksen jälkeen on vain päättäväisesti palattava taas ns. ruotuun,
mikä onnistuu helposti kun terveestä syömisestä ja liikunnasta tekee itselleen
elämäntavan eikä vain hetkellistä kuntokuuria. On vain muistettava että
entiseen ei todellakaan ole paluuta.