Laihduttajat

Miia Korkeakoski

18.5.2017 tuli täyteen tasan 5 vuotta, kun tapasin valmentajani Ninan. Tähän matkaan on mahtunut paljon pudotettuja kiloja, iloa ja onnistumisen hetkiä. Mutta myös paljon pelkoa, ahdistusta, epäuskoa, ajoittaista toivottomuuttakin. Matkani ei todellakaan ole ollut helppo ja tasainen matka kohti uutta upeaa hoikkaa minääni. Silti tämä on tarina mitä voi saada aikaan Cambridge Ohjelmalla valmentajan tuella ja viime kädessä lujalla tahdolla ja halulla onnistua.

Tämä on ollut pitkä ja kivinen matka uuteen minään, parempaan itsetuntoon ja aktiivisempaan elämään. Haluan jakaa tarinani kanssasi, jospa sinäkin innostuisit muuttamaan elämääsi...mistä kaikki siis alkoi... Olen koko ikäni, lapsuudesta alkaen, taistellut kilojani vastaan. Olen kokeillut erilaisia dieettejä kaalisopasta - FitFarmiin, sairaala-dieetistä - painonvartijoihin, laihtunut ja lihonut, aina korkojen kera takaisin. Kiloja on lähtenyt ja tullut jo ainakin kertaalleen painoni verran.

Oli toukokuu vuonna 2012, kesä lähestyi. Taas kerran olin turhautunut läskeihini, joka paikka tursusi ja vaatteet puristi. Selasin nettiä ja eksyin Cambridge Ohjelman sivuille. Sieltä bongasin Annen -ystäväni äidin tarinan. WAU mikä muutos! Innostuin ja päätin kokeilla, jospa minäkin onnistuisin. Ei ollut mitään hävittävää. Otin yhteyttä Ninaan, alueeni valmentajaan, sovittiin tapaaminen. Muistan vieläkin, miltä tuntui astua Ninan kynnyksen yli. Oli pakko kohdata todellisuus ja tunnustaa se aivan vieraalle ihmiselle. Siitä häpeän hetkestä alkoi matka, jota en ole kertaakaan katunut. Ja jos väittäisin sitä helpoksi - valehtelisin.

Aloitin laihdutuksen tasolla 2. 3 pussia, 200 kaloria proteiinin lähteistä, 100 kaloria kasviksia, 100 kaloria marjoja päivässä. Paino tippui 1-2 kg viikossa eikä ollut edes nälkä. Juhannuksena olin jo 10 kg kevyempi.  Aloin liikkua ja nautin liikkumisesta. Lokakuussa olin laihtunut jo 20kg.Sitten alkoi minun taisteluni + , - , + , + , - .Paino vaihteli ilman järkevää syytä. Kokeiltiin eri tasoja ylös-ja alaspäin.Välillä olo oli epätoivoinen, epäonnistunko kuitenkin, taas. Mutta Nina valoi uskoa ja tsemppasi. Onnistuin!

Kesäkuussa 2013 olin 29kg kevyempi. Olin normaalipainoinen. Minä, pullukka, sopivasti pyöreä, ikuinen laihduttaja, olin onnistunut. Olin onnistuja! Olin onnellinen. Lähdin avopuolisoni kanssa "palkintomatkalle" kauan haaveilemalleni rantalomalle. Nautin, mutta samalla pelkäsin, ahdistikin. Nytkö tämä loppuu? Pärjäänkö yksin? Miten saan pidettyä painoni kurissa? Mitä jos lihonkin uudelleen ja epäonnistun taas? Valmentajan kanssa pohdittiin pelkojani. Harjoiteltiin ja kerrattiin, taso-ohjelmaa, ateriarytmiä, annoskokoa ja lautasmallia. Oli aika opetella syömään "oikeaa" ruokaa riittävästi. Ensin noudatin taso-ohjelmaa tarkasti, paino pysyi hallinnassa. Mutta pian huomasin, ettei se olekaan niin helppoa. Kaupan paistopisteiden tuoksut houkuttelivat. Ei pullat vaan ne sämpylät! Huomasin, että minun on ostettava vain yksi, jos ostin 4, söin myös 4. Kuinka helppo avatusta keksipaketista oli ottaa yhden sijasta puolet. Kuinka helppoa olisikaan palata lohduttamaan ja palkitsemaan itseään herkuilla. Voi sitä epäonnistumisen ja morkkiksen tunnetta. En edelleenkään ollut mielihalujeni herra.

Onneksi kävin valmentajani luona vähintään 2 viikon välein. Minun oli helppo puhua valmentajalleni ja tunnustaa avoimesti repsahdukseni. Painon noustua pohdittiin syitä avoimesti ja alusta asti tiesin, ettei valehtelu kannata, huijaisin vain itseäni. Nyt tahdoin todellakin onnistua! Ilman useita ruokapäiväkirjoja en olisi nyt tässä.

Nyt laihtumisestani on kulunut 4 vuotta ja olen edelleen normaalipainoinen! Samat pelot ja ahdistukset ovat olleet mukana koko painonhallintavaiheen ajan. Elämässä on ollut juhlahetkiä ja vastoinkäymisiä, suruakin. Tämän painonhallintavaiheen aikana olen joutunut luopumaan läheisestä ihmisestä ja vaihtamaan työpaikkaa.

Viime vuosi on ollut erityisen vaikea. Kiloja alkoi kertyä. Vanha Miia olisi luovuttanut ja myöntänyt epäonnistuneensa TAAS. Onneksi edelleen käyn säännöllisesti valmentajani luona. Keskusteltiin rehellisesti ongelmista ja yritettiin...voitte uskoa, että yritettiin, puhuttiin ja pohdittiin. Vaikka noudatin tarkasti ohjelmaa, puntari oli usein toista mieltä, jos lähti 500g, tuli seuraavalla viikolla + 800 g!!! Siis MITÄ ???? ...  muuta keinoa ei ollut, kuin palata alkuun...tarkkaan puntarointiin ja ruokapäiväkirjan pitoon.

Kiitos tsemppaavan ja tukea antavan valmentajan olen edelleen onnistuja enkä luovuttanut.

Niin helppo olisi ollut palata vanhaan. Voisinko NYT uskoa, että minä pystyn tähän koko loppuelämäni? Mutta ilman valmentajan tukea EN. Eli tuota" häpeän kynnystä" ylitetään säännöllisesti koko loppuelämä Mutta huomattavasti kevyempänä ja iloisemmin mielin... koko loppuelämä!

:-D Miia

Ps. Tsemppiä matkallesi, luohan oma tarinasi

Miia Korkeakoski