Laihduttajat

Sari Koskinen

Laihdutin vuonna 2011 24 kiloa ja siitä eteenpäin on ollut uusien elämäntapojen sisäistämistä ja oppimista. Uusista tavoista ei ole tullut kuin nappia painamalla arjen itsestäänselvyyksiä. Tämä on ollut opettelua ja oppimista vuodesta toiseen. Epäonnistumisiltakaan ja pettymyksiltä en ole välttynyt mutta pääasia on kuitenkin ollut se, että missään vaiheessa en ole päästänyt tilannetta siihen, että aivan kaikki -24 pudotettua kiloa olisi tullut takaisin. Muutamankin kerran palaamalla Leenan luokse olen saanut tilanteen jälleen hallintaan.

Nyt 2017 olen tilanteessa, että olen saanut pudotettua vielä -6kg. Niinpä nyt on oikeasti tunne, että elämäntapamuutoksia on opeteltu kaikki nämä vuodet ja että nyt ne ovat itsestäänselvyyksiä arjessa. Tähän asti olen vain luullut, että olen ne oppinut.  Olen myös oppinut armollisuutta itseäni kohtaan johon mm. liittyy pieni painon vaihtelun hyväksyminen eikä kynnystä mennä valmentajan luokse enää ole, jos paino on päässyt nousemaan itseni ja valmentajani kanssa sovitun rajan yli. 


Kiitos läheisilleni ja valmentajani Leenalle tuesta vuosien varrella. Nyt olen onnellinen, kiitos.