Laihduttajat

Susanna Rahkonen

Vajaa kaksi vuotta sitten laihdutin Maria Yliahon valmennuksessa 12 kiloa ja olen hallinnut painoani siitä saakka. Opin laihdutuksen aikana ymmärtämään omaa energiankulutustani ja huomasin, että aika pientä se on toimistotyössä. Annoskoot ovat pysyneet pieninä, siitäkin tulee kylläiseksi. Mietin nykyään myös, miten ateriat voi koota. Enemmän terveellisestä ruokaa, tai vähemmän ei niin terveellistä. Valitsen mieluusti ensimmäisen vaihtoehdon. Sokerin määrää olen rajoittanut luontaisesti. Joskus syön karkkia, mutta ei se lähde käsistä. Jos syön pullaa valitsen sen pienemmän, nautinto tulee jo pienemmällä määrällä. Kaiken kaikkiaan kohtuus kaikessa on painonhallinnassani avainasemassa. Koen, että minun ei pidä hirveästi rajoittaa mitään, vaan uudet tavat olen oppinut luonnostaan projektin aikana.

Minun kolme painonhallintasääntöäni ovat:

Rajoitan sokerin määrää.
Täytän lautasesta puolet kasviksilla. 
Käyn vaa'alla vähintään viikon välein.

Aiemmin en ollut tyytyväinen itseeni, kun paino oli päässyt lipsumaan. Nyt olen palannut siihen painoon missä olen muuten ollut nuoresta asti ja tuntuu, että tämä on minulle luontainen paino. 
Koen myös, että on pienempi vaiva pysyä tässä kuin laihduttaa uudestaan. 


Olen huomannut, että maku ja mieltymykset muuttuvat. Ihminen voi itse muuttaa näitä. Hyviä makuelämyksiä saa vähemmälläkin määrällä ja myös toisenlaisista jutuista kuin mihin on aiemmin tottunut. Ruokailutottumukseni ovat muuttuneet myös eettisistä syistä.

Koen, että painonpudotus on lyhyt aika elämästä, ja pieni uhraus josta on pitkäaikaisia hyötyjä.